Tervetuloa seuraamme!

Minä olen Aini Suomalainen. Asun mieheni Pekan ja kahden ihanan kerrynterrierin kanssa Sipoossa, lähellä kaunista luontoa.


Ensimmäisen kerryn näin messukeskuksen näyttelyssä vuonna -87. Ihastuin välittömästi rotuun ja niin kotonani oli jo seuraavana keväänä kerrytyttö "Elli".


Noin vuoden kuluttua Ellin seuraksi tuli "Mona"- tyttö. Molemmat olivat Blue Moonlight- kennelistä. Vuosien myötä nälkä kasvoi syödessä. Ellille teetimme yhden pentueen.


Tästä pentueesta jätin Arinna-tytön kotiin ja ajattelin jatkaa kasvatustyötä. Mutta kuinka ollakaan, vielä siinä vaiheessa työ vei enimmän ajan, joten ajatus jäi muhimaan.

Vuonna 2004 tuli Geijes-kennelistä sijoitukseen "Ira", Geijes Zinna's Soul. Ira sai maailmaan kuusi pentua, joista "Dolly", Geijes Diamond Doll jäi kotiin ja aloitti uuden ajanjakson.


Kävin kasvattajakurssin ja perustin kennelin, jonka nimeä pitkään pohdiskeltiin. Löysin iirinkielisen nimen ciarrai, kerry, josta nimi Chiarrai on muunnos.


Kasvatustyöni tulee olemaan pienimuotoista. Pyrin tarkkuuteen kerryn luonteen ja rotumääritelmän suhteen.

Toivon, että mieleesi piirtyi jotakin minusta ja koiristani.


Tulevista suunnitelmista voit lukea lisää näiltä sivuiltani! Kiitos vierailustasi!